live to learn.
Asu on eräältä lokakuun päivältä, kun syyskelit oli parhaimmillaan ja kaikkialla oli kaunis ruska.
Tämä syksy on kyllä ollut harvinaisen kaunis - onneksi, tämä vuodenaika ei muuten näet kuulu suosikkeihini, mutta tänä vuonna syksystäkin voi tykätä.
Pimeiden iltojen ja kiireisten päivien lomassa huomaan kyllä usein, että kaikilla on kiire ja sitä huomaamattaan meinaa jämähtää itsekin kiireen keskelle tai sitten unohtuu kotiin ja on tekemättä mitään.
Lopputuloksena huono mieli, väsymys ja stressi - surkea yhtälö, josta on vaikea päästä pois, mutta itse olen viime aikoina tietoisesti yrittänyt kehitellä itselle ohjelmaa: lenkkitreffejä, asukuvausjuttuja, kyläilyjä ja yhteisiä kauppareissuja, ruuanlaittoa ja kahvikurssi. Viimeisimmällä olin juuri tänään ja ai että kun tulee hyvä mieli siitä, että oppii jotain uutta. Tälläistä pitäisi tehdä useammin.
Tämän syksyn tavoitteena onkin olla jämähtämättä. Kehitellä kaikenlaisia kivoja omia projekteja, kutsua kylään ystävä ihan arki-iltana ja tehdä mieluisia asioita yksin ja yhdessä rakkaiden kanssa.
Ehkä syksy ja kovaa vauhtia lähestyvä talvi on sitten kaunis ja mieluinen muutenkin kuin säiden puolesta.
// This year we have had the best autumn weather.
xoxo Maria
Mun täytyy kyllä ottaa samat tavoitteet, koska niin helposti jämähtää vaan paikalleen, varsinkin kiiren keskellä... muuten nuo kengät <3 taidetaan olla kaksi kenkähöperöä, heh
ReplyDeleteJoo, siis huomaa kyllä että pitää ite olla tosi aktiivinen ja aloitteellinen, ettei jämähdä !
DeleteNyt kyllä yhdessä ei sitten jämähdellä vaan tehdään kivoja juttuja !! :)
Ja joo, oon ihan harmissani kun kelit alkaa olemaan jo niin kylmiä, ettei noita voi käyttää enää ja ne on siis uudet.. ja mun talvikenkäkokoelma on ihan liian vajavainen ja tylsä :D kenkäostoksille siis --->