Smiles.

IMG_5971
IMG_5973
IMG_5974
IMG_5972
IMG_5951
IMG_5975

Eilen oli todella hyvä päivä. Hymyilytti. Askel oli kepeä vielä iltapäivällä, vaikka unten mailta oli pitänyt herätä jo kello 5.30
Mutta tajusin jotain siinä hetkessä, kun totesin että hymyilyttää. Vain hetkeä aikaisemmin olin meinannnut itkeä junassa ja harkitsin ikävissä tunnelmissa rypemistä. Mutta onneksi meinasin vain, mutta päätin valita ennemmin hymyt ja hyväntuulisuuden. Ja siitä se on näköjään kiinni. Omasta valinnasta.

Kun korvissa kajahtelee lempimusiikki, aurinko paistaa sateisen aamupäivän jälkeen ja päättää, että tänään on hyvä päivä ja pistää itsensä pakolla hymyilemään - yhtäkkiä hymyilyttää oikeasti. Ja hetken mietintätauon jälkeen, sitä on taas oma itsensä. Päätin valita tänäänkin sen hymyn ja hyväntuulisuuden. Valitse sinäkin, vaikka sataa, vaikka harmittaa, vaikka muita väsyttäis, vaikka muita harmittais.
Parasta on kun tajuaa, että valinta on sinun.

Aamun kotitoimistona, josta tätä kirjoittelin, sai toimia ihana kahvila. Kahvittelun ja korvapuustien kuolaamisen jälkeen suuntasin Helsingin lempikauppojen kautta takaisin koti-Tampereelle. Vuorokauden mittainen minivisiitti tuntui pieneltä lomalta, mutta nyt takaisin muuttojuttujen pariin.


// Thoughts about happiness and smiles. Yesterday could've been a crappy day, but I chose to have a good one and I did. Today I was home officin' in a cute coffee shop before heading back home to Tampere. Minitrip to Helsinki was like a small vacation. Now back to packing stuff.


xoxo Maria

Comments

Post a Comment

Popular Posts